Mid-century modern -henkinen senkki

Pelastin taannoin kaksi vanhaa täyspuista liukuovellista hyllykaappia matkalta Sortti-aseman jätekeräykseen. Jämäkästi tehdyt kalusteet ovat varmasti olleet aikanaan laatua, joten olisi ollut rikollista jättää ne hakesilppurin uhriksi. Ajattelin että ehkä näistä olisi enemmän iloa ja hyötyä toimivina huonekaluina kuin savuna taivaalla. Tyylillisesti päädyin 50-luvun modernia muotoilua henkivään maailmaan, yhdistettynä kuitenkin tämän päivän sisustuksen vaatimuksiin. Retro, mutta moderni.

Kaapit oli pintakäsitelty ruskealla maalilla, paksulla kerroksella lakkaa ja toisen sisuskalut oli joku keksinyt maalata punaisella spraylla. Armotonta hiomista oli siis tiedossa kesän ensimmäisille hellepäiville. Päätin jostain kumman syystä aloittaa hommat hankalammasta päästä ja valitsin käsittelyyn punaisella oksennuksella vuoratun yksilön. (Pahoittelen tässä vaiheessa, että en muistanut ottaa kuvia projektin eri vaiheista vasta kuin loppusuoralla... ja silloinkin kännykällä.)

Tästä lähdettiin liikkeelle

Pinnasta maali lähti varsin kohtalaisella vaivalla, mutta sisustan punaisen värin poistaminen olikin ihan toisesta maailmasta. Hiomista, kuumailmapuhallinta + kaavinta ja lisää hiontaa mutta silti maali irtosi puusta tuskallisen hitaasti. Lämpötilan hipoessa kolmeakymmentä ja virvoittavien juomien uhkavaasti ehtyessä luovutin ja päätin maalata sisustan valkoiseksi. Ennen sisuskalujen ja ovien valkaisua käsittelin kuitenki ulkopinnat. Petsasin kaapin Liberonin teak -petsillä, mutta pinnan jäätyä omaan makuun liian punertavaksi vedin päälle vielä rusehtavaa petsilakkaa saadakseni halumani sävyn.

Ovet maalasin samalla valkoisella kuin sisustan. Poistin vanhat rumat muoviset vetimet ja tein itse rimasta uudet lopputulemaa paremmin palvelevat.

Olin jo aiemmin suunnitellut minkälaisen jalustan saisin kohtalaisen surkealla työvälineistölläni tehtyä. Ensin haaveilen vinoista suipoista jaloista, mutta käytännössä niiden valmistaminen ilman sorvia olisi ollut likimain mahdotonta. Mahdollisuuksiani mietittyäni päätin sahata jalan muodot 18mmx200mm puulevystä ja yhdistää ne 32mm rimoilla. Ensimmäinen sahaus meni täysin reisille. Muutin hieman designia ja toisella yrityksellä muoto alkoi olemaan sitä mitä tavoittelin. Laitoin jalustan kasaan tapeilla ja liimalla ja vedin pintaan saman tumman petsin kuin vetimiin.

Sitten olikin aika pistää kaikki osat paikoilleen ja jännittää miltä kokonaisuus näyttäisi. Omasta mielestäni lopputulos oli varsin onnistunut. Sain yhdistettyä modernin ja retron tyylin kuten olin projektin alussa ajattelutkin. Ilmeisesti lopputulos oli muidenkin mieleen, sillä tätä kirjoittaessani senkki on jo uudella omistajalla. Myynnissä se ehti olla kokonaisen tunnin. Tähänhän työt ei vielä lopu vaan toinen kaappi odottaa käsittelyä. Samalla ajatuksella, mutta kuitenkin jotain uutta.

Lisää

Ruokapöytä pinnoitetusta vanerista

Näin pimeän aikaan tuntuu, että raskaat, tummat huonekalut imevät sen vähänkin valon mitä luonnolla on tarjota ja keinovalaistuksellakin pääsee vain niin pitkälle. Keittiötämme komisti iso, tummalla pähkinäviilulla ja jykevillä tolppajaloilla varustettu muonitusalue. Tämän jo itsessään massiivisen mustan aukon kiertoradalla majaili kuusi kappaletta isoja ja raskaita banaaninlehti tuoleja. Koko galaktisen farssin kruunasi tummanruskea korkeanukkainen matto, joka imi ikuiseen kadotukseen kaiken mahdollisen pöydältä tippuneen. Oli siis aika tuoda valoa tähän pimeään osaan linnunrataamme.

Istuimiksi olimme jo pidemmän aikaan haaveilleet Eamesin DSW -tuoleja ja pöydän tuli noudattaa samaa kevyttä, modernia ja vaaleaa, valoisammasta tulevaisuudesta lupaavaa tyyliä. Olimme jo haksahtaa helppoon ratkaisuun ja ostaa Ikeasta Trendig 2013 -malliston ruokapöytä. Vierailu Vantaalla kuitenkin osoitti pöydän muovisuuden ja pari erittäin kyseenalaista muotoilullista epäkohtaa, joten oli aika pukea työkaluvyö joulun turvottamalle keskivartalolle ja laittaa luovuus ja nikkarointitaidot jälleen kerran koetukselle.

Muutamia vaihtoehtoja kinkunsulatuslenkeillä pohdittuani päätin, että pöydän kansi tulisi pinnoitetusta vanerilevystä. Se on erittäin kestävää, siistiä ja helppoa pitää puhtaana. Aloin metsästämään levyä soittokierroksella lähiseudun sahoille ja kinkut meinasikin pullahtaa takaisin suuhun. Haluamaani levyä ei löytynyt sahoilta, eikä tukkureilta. Tehtaalta saisi tilattua, mutta pitäisi ottaa lavallinen... Tarvitsimme yhden pöydän, emme sataa.

Epätoivossani päätin laajentaa hakualuetta pk-seudun ulkopuolelle ja heti tärppäsi. Lahdessa toimiva Murtoraja Oy tarjosi palveluita mistä Uudenmaan kilpailijat voisivat ottaa mallia. Erityisesti seuraava lause Murtorajan nettisivuilta sinetöi kaupat. "Meille on helppo tulla asioimaan minkälaisella kalustolla tahansa. Henkilöautot peräkärryineen, puhumattakaan suurista moduuliyhdistelmä rekoista, kaikki sopivat tiluksillemme vaivatta. Jopa junallakin pääsee 3 metrin päähän sirkkelistä. Katon alle mahtuu 72 metriä junaa, jos olet junalla tulossa." Lisäksi sieltä todellakin löytyi tarvitsemaani levyä sekä lukuisia muita vaihtoehtoja eikä levystä tarvinnut maksaa kuin käyttämästään määrästä. SOLD! Levy sahattiin toimittamiini mittoihin ja oli valmis noudettavaksi vielä samana päivänä yhteydenotosta. Tämä on palvelua! Koska olin juuri lainannut junani VR:lle venäläisturistien kansanvaelluksen logistiikan hoitamiseen, hain levyn autolla. Kuinka rahvaanomaista...

Minua on aina kiinnostanut hyötykäyttää teollisissa määrissä tuotettavia materiaaleja projekteissani. Lähinnä niiden edullisuuden, sekä korkean ja tasaisen laadun vuoksi. Kertopuu on yksi tällainen kummajainen. Talonrakentajalle se on lienee perushyödyke, väliseinätolppa -nimellä kun kerta kulkevat, mutta luovalle kotinikkarille mielenkiintoinen rakennusmateriaali. Ja koska kertopuu on periaatteessa vaneria se sopi vanerisen kannen kanssa yhteen täydellisesti.

Tein useampia piirustuksia jalkojen mallista ja toteutuksesta, mutta lopullinen muoto syntyi kuitenkin vasta valmistusvaiheessa. Paljon jiirisahaamista, tarkkoja kulmien mittauksia, taltan ja vasaran saumatonta yhteistyötä, petsilakkaa, olutta, hikeä ja kiroilua. Siinä ohje jalkojen rakentamiseen. Kuinka ollakaan pöytä seisoi tukevasti suorassa ja keikkumatta. Oli aika onnitella itseään. Nyt shokista toivuttuani pystyn jo kirjoittamaan siitä, joten nauttikaa ja inspiroitukaa! 

Lisää