6. tammikuuta 2014

Ruokapöytä pinnoitetusta vanerista

21 comments
Näin pimeän aikaan tuntuu, että raskaat, tummat huonekalut imevät sen vähänkin valon mitä luonnolla on tarjota ja keinovalaistuksellakin pääsee vain niin pitkälle. Keittiötämme komisti iso, tummalla pähkinäviilulla ja jykevillä tolppajaloilla varustettu muonitusalue. Tämän jo itsessään massiivisen mustan aukon kiertoradalla majaili kuusi kappaletta isoja ja raskaita banaaninlehti tuoleja. Koko galaktisen farssin kruunasi tummanruskea korkeanukkainen matto, joka imi ikuiseen kadotukseen kaiken mahdollisen pöydältä tippuneen. Oli siis aika tuoda valoa tähän pimeään osaan linnunrataamme.

Istuimiksi olimme jo pidemmän aikaan haaveilleet Eamesin DSW -tuoleja ja pöydän tuli noudattaa samaa kevyttä, modernia ja vaaleaa, valoisammasta tulevaisuudesta lupaavaa tyyliä. Olimme jo haksahtaa helppoon ratkaisuun ja ostaa Ikeasta Trendig 2013 -malliston ruokapöytä. Vierailu Vantaalla kuitenkin osoitti pöydän muovisuuden ja pari erittäin kyseenalaista muotoilullista epäkohtaa, joten oli aika pukea työkaluvyö joulun turvottamalle keskivartalolle ja laittaa luovuus ja nikkarointitaidot jälleen kerran koetukselle.

Muutamia vaihtoehtoja kinkunsulatuslenkeillä pohdittuani päätin, että pöydän kansi tulisi pinnoitetusta vanerilevystä. Se on erittäin kestävää, siistiä ja helppoa pitää puhtaana. Aloin metsästämään levyä soittokierroksella lähiseudun sahoille ja kinkut meinasikin pullahtaa takaisin suuhun. Haluamaani levyä ei löytynyt sahoilta, eikä tukkureilta. Tehtaalta saisi tilattua, mutta pitäisi ottaa lavallinen... Tarvitsimme yhden pöydän, emme sataa.

Epätoivossani päätin laajentaa hakualuetta pk-seudun ulkopuolelle ja heti tärppäsi. Lahdessa toimiva Murtoraja Oy tarjosi palveluita mistä Uudenmaan kilpailijat voisivat ottaa mallia. Erityisesti seuraava lause Murtorajan nettisivuilta sinetöi kaupat. "Meille on helppo tulla asioimaan minkälaisella kalustolla tahansa. Henkilöautot peräkärryineen, puhumattakaan suurista moduuliyhdistelmä rekoista, kaikki sopivat tiluksillemme vaivatta. Jopa junallakin pääsee 3 metrin päähän sirkkelistä. Katon alle mahtuu 72 metriä junaa, jos olet junalla tulossa." Lisäksi sieltä todellakin löytyi tarvitsemaani levyä sekä lukuisia muita vaihtoehtoja eikä levystä tarvinnut maksaa kuin käyttämästään määrästä. SOLD! Levy sahattiin toimittamiini mittoihin ja oli valmis noudettavaksi vielä samana päivänä yhteydenotosta. Tämä on palvelua! Koska olin juuri lainannut junani VR:lle venäläisturistien kansanvaelluksen logistiikan hoitamiseen, hain levyn autolla. Kuinka rahvaanomaista...


Minua on aina kiinnostanut hyötykäyttää teollisissa määrissä tuotettavia materiaaleja projekteissani. Lähinnä niiden edullisuuden, sekä korkean ja tasaisen laadun vuoksi. Kertopuu on yksi tällainen kummajainen. Talonrakentajalle se on lienee perushyödyke, väliseinätolppa -nimellä kun kerta kulkevat, mutta luovalle kotinikkarille mielenkiintoinen rakennusmateriaali. Ja koska kertopuu on periaatteessa vaneria se sopi vanerisen kannen kanssa yhteen täydellisesti.

Tein useampia piirustuksia jalkojen mallista ja toteutuksesta, mutta lopullinen muoto syntyi kuitenkin vasta valmistusvaiheessa. Paljon jiirisahaamista, tarkkoja kulmien mittauksia, taltan ja vasaran saumatonta yhteistyötä, petsilakkaa, olutta, hikeä ja kiroilua. Siinä ohje jalkojen rakentamiseen. Kuinka ollakaan pöytä seisoi tukevasti suorassa ja keikkumatta. Oli aika onnitella itseään. Nyt shokista toivuttuani pystyn jo kirjoittamaan siitä, joten nauttikaa ja inspiroitukaa! 





21 kommenttia:

  1. Hieno pöytä, tuolit ovat todella ihanat kanssa.
    Todella hyvä kokonaisuus!

    VastaaPoista
  2. Hei, kuinka paksua vaneria laitoit? Oliko paljon eri vahvuus vaihtoehtoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Pöytälevy on 28mm paksua. Vaihtoehtoja oli muistaakseni 50mm asti.

      Poista
  3. Hei, Onko ollut ongelmia pöytälevyn vääntyilemisen kanssa?

    VastaaPoista
  4. Hei! Mitään suurempaa vääntyilyä ei ole havaittavissa.

    VastaaPoista
  5. Moi. Olen rakentamassa itselleni pöytää jossa jalat olisivat hieman samalla tyylillä, eli eivät suoraan vaan vinot. Miten sinä toteutit jalan istuttaminen pöytälevyyn tukevasti? Kiitoksia neuvoista, ja mikäli ohjetta ihan kuvallisena löytyisi niin sähköpostiin voisin tuollaista ottaa vastaan: joonas_lehto@hotmail.com
    Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Joonas! Jalat on lovettu pöytää vasten olevaan kertopuuhun ja kiinnitetty liimalla ja ruuveilla. Lisäksi pöytään on ruuvattu tuet, jotka estävät jalkoja liikkumasta pöydän pituussuunnassa.

      Poista
  6. En olekkaan yksin pöytäprojektini kanssa. Itse asiassa minukin mietityttää pöytälevyn liittäminen.

    Jaloista tuli hyvät tässä. Pitää nostaa hattua. Olet keksinyt oman ilmeen jaloille olematta kuitenkaan mauton. On mielestäni yllättävän haastavaa suunnitella pöydänjalkoja. Tuntuu, että kaikki on jo tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Jalkojen suunnitteleminen on todellakin haastavaa. Itse tein suunnitelman käytettävän materiaalin ja työkalujen ehdoilla, jolloin muoto syntyi tavallaan itsestään.

      Poista
  7. Moi, näyttää todella hienolta! Olisiko sinulla kuvaa pöydän alta, jotota näkyisi tuon jalkojen kiinnitystä hieman tarkemmin? Jos viitsit, niin kuvan/kuvia voi lähettää tänne punainenremonttitupa@gmail.com. Kiitos jo etukäteen! Terveisin, Kalle

    VastaaPoista
  8. Upea! Onko pöytälevyä mitenkään viimeistelty? Hiontaa, viisteitä tms? Vai onko suoraan "sahalta"? Samanlainen ratkaisu täälläkin suunnitteilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hioin pöydän reunat kevyesti 240 hiomapaperilla niin, etteivät ole terävän tuntuiset, muuten levy on sellainen kuin ostettaessa.

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Really like this dinning set, is it for sale and how much?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! It's not for sale, but if I'd made these for sale, what you think would be reasonable price?

      Poista
  11. Moi, todella hienon näköinen pöytä! Meillä on tässä pöytäprojekti menossa ja pöydän tukeminen mietityttää. Millä te tuitte pöydän alapuoleta ja onko se ollut hyvä ratkaisu? Olisiko mahdollista saada kuvaa teidän tukiratkaisustanne? Sähköpostini on lamsa.tiina(AT)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitoksia! Lisäsin postaukseen kuvan jalkojen rakenteesta kun sitä nyt on tässä vuosien saatossa kyselty :)

      Poista
  12. Hei, miten pöytä on selvinnyt vuosien käytössä? Onko kolhuja tai naarmuja?

    VastaaPoista